Arvoisa puheenjohtaja, perussuomalaiset ystävät, puoluekokousväki ja muut läsnäolijat,

Toinen puoluekokouspäivämme lähestyy loppuaan. Toivottavasti olette viihtyneet Seinäjoella.

Perussuomalaiset rp on vaihtanut puheenjohtajansa kolmannen kerran. Vaikka vuoden 2017 puoluekokouksen jälkeisistä tapahtumista selvisimme lopulta erinomaisesti, ei vastaavaa kukaan toivo uudelleen tapahtuvaksi. Normaalisti toimiva puolue vaihtaa johtoaan ja käy puheenjohtajakamppailuja ja jatkaa eteenpäin. Näin perussuomalaiset on nyt tehnyt.

Monet muutkin asiat ovat eri tavalla kuin vuonna 2017. Tuolloin puheenjohtajavaali oli selvä linjavaali kahden rintaman välillä, puolue oli hallituksessa ja kannatus romahtanut. Lähtökohdat olivat heikonlaiset. Uutta luottamusta ja suuntaa rakennettiin kauan ja suurella työllä, puoluetoimistolla, kutistuneessa eduskuntaryhmässä, piireissä ja yhdistyksissä. Työ kantoi hedelmää, ja siitä saamme nauttia tänäänkin. Mutta kesken tuo työ on.

Emme ole täällä tai tee tätä ollaksemme vain suuria ja näkyviä, saadaksemme sanoa ja tullaksemme kuulluksi, vaan siksi, että me haluamme oikeasti muuttaa asioita Suomessa. Me haluamme tehdä asioita hyväksi tälle maalle ja perussuomalaisia kansallismielisiä ja isänmaallisia tavoitteita kannattaville. Se työ on hidasta ja vaikeaa, se vaatii pitkäjänteisyyttä, johdonmukaisuutta, hyviä hermoja ja meitä kaikkia.

Puolueen puheenjohtaja on tässä työssä kippari ja suunnannäyttäjä, mutta hän ei pysty siihen yksin. Eikä onneksi tarvitsekaan. Toivotan omasta puolestani onnea koko uudelle puheenjohtajistolle: toivottavasti olette nauttineet puoluekokousviikonlopusta, sillä huomenna alkaa arki ja raataminen. Onnea myös uusille puoluevaltuuston jäsenille.

Yksi kysymyksistä, joihin perussuomalaisten puheenjohtaja ja puheenjohtajaehdokaskin sai jatkuvasti vastata, on, minkä puolueiden kanssa haluaisimme hallitukseen ja minkä puolueiden kanssa emme.

En näe, että perussuomalaisilla on varsinaisia ystäväpuolueita tai sen paremmin sen vastakohtiakaan. Muut puolueet ovat kilpailijoitamme. Teemme yhteistyötä, kun se on kannattavaa ja siitä on saavutettavissa hyötyä. Myöskään hallitukseen perussuomalaiset ei mene ensisijaisesti solmimaan ystävyyssuhteita eikä työn tarvitse olla kivaa.

Perussuomalaista politiikkaa ei ole viime vuosina ohjannut hallitushinku eikä se tule ohjaamaan sitä tulevinakaan vuosina. Mutta ei sitä ohjaa oppositiohinkukaan. Ei oppositiossa pidä kynsin hampain roikkua, varsinkaan, jos tavoitteena ovat lainsäädäntömuutokset.

Hallitus on paikka edistää konkreettisia poliittisia tavoitteita – oppositio on paikka kertoa niistä, kerätä niille tukea ja kannatusta. Perussuomalaiset on valmis osallistumaan sellaiseen hallitukseen, jossa se voi edistää tavoitteitaan.

Ja tätäkin on korostettava: ei se tietenkään voi siellä edistää aivan kaikkia tavoitteitaan, ei kaikkia tavoitteita yhtä paljon, sillä koalitiohallituksessa puolueet sovittelevat arvonsa ja tavoitteensa yhteen ja tuloksena on hallitusohjelma, jossa jokainen puolue saa edistää jotakin mieluista lainsäädäntöä. Pelkkä hallitusohjelma ei riitä vaan sitä pitää tietenkin myös noudattaa.

Kun perussuomalaisista on puhe, muut puolueet joskus kuvittelevat, että ne voivat itsekseen määritellä sen, kuinka paljon meidän tulee joustaa tavoitteistamme ja tulla muita vastaan, verrattuna siihen, että niiden pitäisi joustaa itse omista tavoitteistaan ja tulla meitä vastaan.

Välillä minusta on jopa tuntunut, että tätä keskustelua, esimerkiksi arvojamme koskien, käydään ikään kuin olisimme vajaavaltainen toimija, muiden avunannon ja hyväksynnän varassa. Määrittelyoikeus itseemme, vaikkapa ihmiskäsitykseemme, on annettu muille.

Lähestymistapa on täysin väärä. Perussuomalaisessa arvopohjassa, ihmiskäsityksessä tai tärkeimmissä näkemyksissämme ei ole mitään salattavaa, hävettävää, hämärää tai epäselvää. Olemme kansallismielinen ja isänmaallinen puolue, ajamme realistisesti Suomen ja suomalaisten etua, eikä mitään muuta tehtävää suomalaisella puolueella ja päätöksentekijällä pitäisi ollakaan.

Eikö tämän lähtökohdan pitäisi koskea muitakin puolueita? Sen sijaan, että arvopohja leijuu abstrakteissa yläilmoissa tai on tekoja enemmän kiinnostunut sanoista, joita vahtaa kieli pitkällä virhettä odottaen. Tai että ei kykene sanomaan, kenen puolella maailmassa on tai edes kertomaan, mikä on tärkeintä, mikä vähemmän tärkeää tai ei ollenkaan tärkeää. Mikä ihmeen arvopohja sellainen edes on?

Minä olen hyvin ylpeä perussuomalaisesta ihmiskäsityksestä ja arvopohjasta, ja toivottavasti tekin olette.

Uskon, että 2020-luvulla vahvistuu entisestään terve vastareaktio, niin Suomen ja suomalaisuuden erityislaatuisuuden kieltämistä vastaan kuin erilaisia identiteettipoliittisia, woke-kulttuuriin ja niin sanottuun ”cancelointiin” liittyviä kehityssuuntia vastaan. Monet ihmiset todella ovat kyllästyneitä, mutta kaikki eivät uskalla sanoa sitä. Pahimmillaan mielipiteen tai jopa tosiasioiden sanomisesta voi seurata aktivistien organisoima somejahti ja työpaikan ja elannon menetys.

Nykypäivän tiedostaminen tarkoittaa sitä, että osaa luetella uusimman kirjainyhdistelmän seksuaalivähemmistöistä tai puhua mahdollisimman ylevästi oikeuksista, ei sitä, että tuntisi ja ymmärtäisi historiaa, korostaisi velvollisuuksia ja vastuuta tai havaitsisi todellisia syy-seuraussuhteita yhteiskunnallisten ongelmien taustalla.

Mitä hyväksytympää on sanoa kannattavansa perussuomalaista arvopohjaa ja tavoitteita, sitä enemmän sitä kannatetaan ja sitä useampi uskaltaa sanoa niin. Meillä on tässä vielä paljon työtä tehtävänä. Kyse ei ole pelkästä politiikasta vaan myös laajemmasta kulttuurisesta muutoksesta. ”Suomi takaisin” ei tarkoita säkkiä päähän; päinvastoin se tarkoittaa sitä, että osaa avata silmänsä ja nähdä tosiasiat ja arvostaa sitä, mitä on saavuttanut.

Suomen pitää tavoitella parempaa kansallista itsetuntoa.

+++

Olen sanonut, että en itse veisi perussuomalaisia hallitukseen, jossa emme onnistuisi merkittävästi tiukentamaan Suomen maahanmuuttopolitiikkaa. Tämä ei tarkoita sitä, että maahanmuutto olisi ainoa teemamme tai että vain siinä tavoittelisimme jotakin. Maahanmuuttokysymykset ovat ne, joissa me erotumme vahvimmin kaikista muista puolueista. Me vastustamme maallemme haitallista maahanmuuttopolitiikkaa, eikä tähän ole tulossa minkäänlaista muutosta. Muut puolueet eivät vastusta – en tiedä, onko siihen tulossa muutosta.

Tästä syystä maahanmuuttoa on hyvä käyttää eräänlaisena lakmustestinä eli hallitusyhteistyöindikaattorina. Tältä pohjalta olen vastannut myös kysymyksiin mahdollisista hallituskumppaneista. Puolue, joka ei ole valmis kiristämään suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa, ei voi olla perussuomalaisten kanssa hallituksessa.

Haluamme muutoksia rajapolitiikkaan ja niin sanottuun humanitaariseen ja sosiaaliseen maahanmuuttoon. Voimassa olevan tavoitteen mukaisesti tavoitteemme on nolla turvapaikanhakijaa, kuten Tanskan sosiaalidemokraattivetoisella hallituksella. Haluamme kiristyksiä perheenyhdistämiseen ja muihin maamme haitallisiin vetovoimatekijöihin. Haluamme tiukennuksia kansalaisuuden saamiseen. Suomen kansalaisuutta tulee arvostaa ja vaalia eikä jakaa kuin ilmaisia ämpäreitä.

Perussuomalaiset tarkastelee maahanmuuttoa sen eri puolilta. Siksi haluamme muutoksia myös matalapalkkamaahanmuuttoon. Se ei ole Suomelle keskimäärin hyödyllistä, vaikka niin monet sitä koko ajan ratkaisuksi esittävät.

Ja kyllä, olemme huolissamme väestöpohjan muutoksista. Esimerkiksi siitä, että noin 15 vuoden päästä Espoossa kolmasosa asukkaista on vieraskielisiä. Suurimmiksi ryhmiksi kiilaavat aasialaiset, pohjoisafrikkalaiset ja Lähi-idästä tulevat. Tai siitä, että noin vuonna 2053 suomalaiset ovat Espoossa vähemmistö. Olen vakuuttunut siitä, että suurin osa suomalaisista ei pidä tästä kehityksestä. Toinen asia on se, uskaltavatko he sanoa sen ääneen, tietäen, mitä siitä heille seuraa.

Jo pelkästään väestönkehityksellisistä syistä maahanmuuton huomattava rajoittaminen on välttämätöntä, sillä tulijat eivät lopu koskaan. Vaikka maahanmuutto jakautuu maahamme hyvin epätasaisesti, vaikuttaa se tavalla tai toisella kaikkien elämään. Se ei siis ole ”yksi asia”, vaan valitettavasti yhä merkittävämmäksi käyvä poliittinen, taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen ilmiö.

+++

Monet haluavat edelleen asettaa meitä johonkin kohtaan oikeisto-vasemmisto-ulottuvuudella. Se on kuitenkin hankalaa, koska toimimme pääosin muulla ulottuvuudella. Kannatamme verorahoitteista hyvinvointijärjestelmää ja turvaverkkoja ja suomalaista työtä. Tekeekö se meistä vasemmistolaisia? Haluamme pienentää paisuvaa julkista sektoria ja priorisoida valtion menoja ja tukea yrittämistä. Tekeekö se meistä oikeistolaisia?

Entä kun emme kannata halpamaahanmuuttoa tai veronmaksajan rahojen lappamista ylikansallisille omistajille? Entä kun hyvinvointimme ei mielestämme kuulu kenelle tahansa vaan suomalaisille? Mihin suuntaan nämä meitä ohjaavat? Perussuomalaiseen suuntaan.

Oikeisto-vasemmisto-ulottuvuus on monin osin vanhentunut ja käyttökelvoton ohjaamaan sen paremmin käytännöllistä kuin filosofisempaakaan poliittista analyysia.

Suomen taloudellinen tilanne on surullinen, vaikka juuri tällä hetkellä kasvu näyttää korkeita lukemia. Ongelmiamme ei ole aiheuttanut korona. Kestävyysongelmamme ovat kroonisia, eivät epidemian aiheuttamia. Epidemia on vain kärjistänyt niitä. Kärjistymisestä huolimatta hallitus lisäsi julkisia menoja pysyvästi noin 1,4 miljardilla. Karmeimman menolupauksen se teki kuitenkin viime kesänä luvatessaan miljardeja suomalaisten rahaa Etelä- ja Itä-Eurooppaan. Se ei ole pelkkää rahanmenoa, vaan itsemääräämisoikeutemme luovuttamista.

Työntekemisen kannattamattomuus, etenkin alemmilla palkkatasoilla, on yksi maamme merkittävimmistä rakenteellisista ongelmista. Kyse ei ole vain sosiaaliturvasta vaan ylikireästä verotuksesta, työmarkkinoiden, yritysrakenteen ja maahanmuuton vaikutuksista.

Menot kasvavat, asioita ei panna tärkeysjärjestykseen. Hyvinvointijärjestelmältämme putoaa pohja, työ ja maksajat.

Kuntatalous on historiallisen huonossa jamassa. Alijäämä on jatkuvaa, vaikka hallitus on sitä pyrkinytkin ”koronapaketeilla” peittelemään. Tulot, niin verot kuin valtionosuudet, eivät riitä kattamaan menoja, puhumattakaan hallituksen uusista hankkeista. Olipa kyse sitten terveydenhuollosta, kouluista, poliisista, tiestöstä, mistä tahansa valtion perustehtävästä – me nitkutamme eteenpäin. Samaan aikaan miljardit ovat pikkurahoja jossakin muussa kohteessa.

Työllisyyden parantaminen on välttämätöntä. Tämä ei ensisijaisesti tarkoita veronmaksajan rahalla tehtäviä työllistämistoimia, jotka kustantavat enemmän kuin hyödyttävät, vaan yksityiselle sektorille syntyviä työpaikkoja. Mikään yksittäinen työllisyystoimi, sen paremmin pehmeä kuin kova, ei mene sen edelle, että yritysten on Suomessa välttämätöntä kyetä toimimaan ja kasvamaan. Se, että Suomeen syntyy uutta yrittämistä, yritykset voivat kasvaa, investoida ja palkata työvoimaa, on kaiken perusta. Tämä edellyttää taloudellista kasvua ja järkevää vero-, yritys-, ilmasto-, koulutus- ym. politiikkaa.

Myös julkisella sektorilla on resurssipulaa, esimerkiksi hoitoalalla. Julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut ovat rapautuneet eikä uusi hallintouudistus asiaa korjaa. Me emme tarvitse enempää paperinpyörittäjiä ja hiirennapsuttelijoita kuntiin tai virastoihin. Me tarvitsemme tekijöitä.

Paisuva julkinen sektori korkeine veroasteineen ei pidemmän päälle sovi yhteen myöskään innovaatioita tuottavan ja uudistuvan yrityskentän kanssa. Löysä ulkomaalaispolitiikka ja luottaminen maahanmuuttoon heikon tuottavuuden matalapalkka-aloilla yhdistettynä avokätiseen sosiaaliturvaan eivät voi toteutua yhdessä.

Kaikkiin valtion menoihin vaaditaan realistinen läpivalaisu. Kaikkien toimien pitää hyödyttää Suomea ja suomalaisia ja viedä maamme kohti parempia. Palkansaajan tilipussiin verojen jälkeen jäävää osuutta työn tuotosta on nostettava. Työn verotuksen madaltaminen on myös yrityksille kaikkein hyödyllisintä, verrattuna esimerkiksi muihin veronalennuksiin. Työn verotuksen alentamisen hyöty kertautuisi siten ostovoimassa, tuotteiden hinnoissa ja työllisyydessä.

Vaikka eurooppalainen talous nyt vetää ennätyskovaa, Suomi ei pääse nosteeseen toivotusti mukaan, vaikka se on elvyttänyt velaksi kahdella kädellä. Lyhyen nousun jälkeen kohtaamme jälleen ne aivan samat ongelmat. Nousu ei korjaa taloutemme ongelmia, mutta sen valossa hallitus voi taas hetken aikaa patsastella.

+++

Ilmasto- ja EU-politiikassa on paljon samanlaisia ominaisuuksia – ja useinhan ne tulevatkin samasta lähteestä. Molemmat edellyttävät sitä, että suomalainen veronmaksaja, yritys tai työntekijä, maksaa yhä enemmän, jonnekin muualle. Molemmat edellyttävät, että me luovumme intresseistämme ja päätösvallastamme jonkun korkeamman hyväksi, olipa siitä meille tai edes tuolle korkeammalle mitään varsinaista hyötyä. Molemmissa, ilmasto- ja EU-politiikassa, peräänkuulutetaan kunnianhimoa ja rohkeutta, mutta seuraukset ovat ennalta arvattavia ja valitettavan usein maallemme hyvin huonoja.

Koronasta saimme elpymisvälineen. Ilmastonmuutoksesta suunnitellaan saatavaksi sosiaaliväline. Sentään metsiemme kimppuun käyminen aiheutti edes hieman vastarintaa muissa puolueissa. Joka tapauksessa päätösvaltaa ja rahaa siirtyy ylikansalliselle EU-tasolle. Jokainen uusi väline on liturgian mukaan ”kertaluonteinen” ja ”välttämätön”. Jokainen uusi kunnianhimo, jonka suomalainen maksaa, tulee sellaisen hyväksi, jota ei voi mitata tai on hankalaa mitata.

Olen myös hyvin huolissani siitä, mitä päivä päivältä kiihtyvä ilmastopelottelu maailmanloppua manaavine uhkakuvineen aiheuttaa lapsille ja nuorille. Paniikki ja ahdistus, joita selvästi pyritään tuottamaan, eivät vie asioita oikeaan suuntaan, päinvastoin ne näkyvät mielenterveys- ja muina ongelmina. Järkevä ympäristökasvatus ja esimerkiksi järkevään kuluttamiseen ohjaaminen ovat hyviä asioita, ei se, mitä me todistamme joka päivä.

Me perussuomalaiset olemme tässäkin asiassa realisteja, emme ympäristövihamielisiä. Perussuomalainen huolehtii ympäristöstään ja suomalaisesta luonnosta, puhtaasta ilmasta, vedestä ja maasta. Hän arvostaa elinympäristöään ja muiden ihmisten elinympäristöä. Hän myös tietää Suomen elävän metsistä.

+++

Ennen kuin perussuomalaisista tuli varteenotettava voima politiikassa, kaikki puolueet muistuttivat enemmän tai vähemmän toisiaan. Kaikki korostivat byrokraattista tai teknokraattista, tietynlaiseen asiantuntemukseen pohjaavaa näkemystä politiikasta. Siihen ei juuri kuulunut konfliktia eli arvojen ja tavoitteiden ristiriitaa tai erilaisia intressejä. Oikeanlaisia päätöksiä oli mahdollista saada aikaiseksi oikeanlaisen tiedon varassa, ja eri puolueiden edustajat puhuivat samanlaista ammattikieltä ja olivat useista asioista yhtä mieltä. Lähes kaikki olivat sitä mieltä, että heidän edustamansa liberalismi ei ole ideologia vaan totta, ainoa mahdollisuus. Kansalaisten kiinnostus politiikkaa kohtaan väheni. Enkä syytä heitä.

Perussuomalaiset ei puhu politiikan ammattikieltä. Puhumme suomea ja usein nimemme mukaisesti usein perusasioista. Me olemme vaihtoehto muille puolueille. Nekin ihmiset, jotka eivät ajatuksiamme tai tavoitteitamme kannata, yleensä osaavat kertoa ainakin joitakin tavoitteitamme. Emmekä ole tarvinneet tähän konsultteja tai viestintätoimistoja.

Valitettavasti poliittinen apatia nostaa jälleen päätään. Ei samoista syistä kuin muutama vuosikymmen sitten, vaan siksi, että ihmiset eivät enää usko voivansa vaikuttaa äänestämällä tai osallistumalla politiikkaan. Mikään ei kuitenkaan muutu, kaikki on aina samaa, nämä ihmiset sanovat.

1970-luvulla useat puolueet kilpailivat siinä, mikä niistä on vasemmistolaisin ja mikä eniten rähmällään. Nähtiin lukuisia ”vasemmalta ohi”-ohituksia.

2020-luvulla kilpailu on samantyyppistä, mutta se ei tapahdu vasemmisto-oikeistoulottuvuudella. Puolueet kilpailevat siitä, mikä niistä on idealistisin, liberaalein ja globalistisin – erotuksena kansallismielisestä ja realistisesta, jota me edustamme.

Muiden puolueiden edun mukaista on myös asioiden säilyttäminen ja muuttaminen mahdollisimman vähän. Ne haluavat, että asiat pysyvät samoina. Kehitysmaista saapuva maahanmuutto on vääjäämätöntä, ja siirtolaisten määrän pitää kasvaa. Julkisen sektori paisuu, koska aina keksitään uusia menoja; eihän se ole vaikeaa. Valtion ja kuntien pitää osallistua koko ajan mitä useampiin asioihin. Suomalaisen on maksettava enemmän veroa, jotta valtion lonkerot pysyvät voimakkaina. Itsemääräämisoikeuttamme tulee vähitellen antaa muualle, koska tämäkin on vain kehitystä ja hyväksi meille. Meidän tulee olla yhä enemmän kiinni EU:ssa, koska mitäpä me suomalaiset ilman Brysseliä osaisimme tehdä. Ja niin edelleen.

Puolueet, jotka kutsuvat meitä jämähtäneiksi, eivät itse halua muutoksia. Ne kyllä koko ajan vaativat jotakin, mutta jos katsotte mitä, huomaatte, että ne käyttävät eniten energiaa aivan toissijaisiin asioihin, pieneen näpertelyyn. Tämä tie, joka johtaa paitsi hyvinvointijärjestelmämme loogiseen kaatumiseen paisuvien menojen ja kutistuvien tulojen seurauksena, myös maamme osaksi vääjäämätöntä EU:n monikulttuurista, turvatonta sekamelskaa, on heidän valintansa ja tällä tiellä he itsepintaisesti haluavat Suomen pitää. Siksi mikään ei muutu.

Me voimme vaikuttaa asioihin, jos olemme riittävän vahvoja. Me emme voi tehdä mitään, jos meitä ei äänestetä. Asioihin vaikuttaminen ei aina tai edes yleensä etene suoraviivaisesti. Kovaäänisin huuto ei useinkaan ole strategisesti järkevintä, vaikka tavoite olisi oikea. Muutokset ovat hitaita, ne vaativat osaamista, kykyä, tietoa, oikeita ihmisiä oikeilla paikoilla, ja syvää, vahvaa perussuomalaista näkemystä.

Tämä ei kuulosta populismilta eikä se sitä olekaan. Uskon populismiin ainoastaan silloin, jos sillä tarkoitetaan kansan kannatusta ja tukea, erotuksena esimerkiksi sille, että puolueen taustalla häärii erilaisia etujärjestöjä, jotka avittavat agendan edistämistä rahalla ja suhteilla. Sellaista häpeilemätöntä populismia karsastan, joka pyrkii vain äänten ja suosion kalasteluun erilaisin katteettomin lupauksin tai silmänkääntötempuin.

+++

Seuraavat vaalit ovat vain viiden kuukauden kuluttua. Aluevaalien merkitys ja tarkoitus ei ole selvillä vielä kaikille poliitikoillekaan. Äänestäjille uusi hallinnontaso on kaukainen ja vieras, vaikka sosiaalipalveluita, terveyspalveluita ja pelastustointa kukaan ei sano turhaksi. Vaikuttaa ihmeeltä, mikäli äänestysaktiivisuus ei laske vielä kuntavaaleistakin.

Vaalien lisääminen, hallinnon tasojen lisääminen, taannuttaa puolueita vaalikoneiksi ja entisestään erkaannuttaa äänestäjiä, koska päätöksenteko näyttäytyy vain valmistautumisena sekä gallupeina, paneeleina ja kampanjoina – sekä tietenkin kannattajien houkutteluna. Näidenkin vaalien tulos on kuitenkin hyvin tärkeä, ja se vaikuttaa sekä käytännöllisesti uusien hyvinvointialueiden valtuustojen kokoonpanoon että symbolisesti, kuten kuntavaalien jälkeisestä ”kuka voitti, kuka hävisi”-keskustelusta on voinut havaita. Koska uuden maakuntatason tehtäviin kuuluvat ainoastaan sote ja pelastustoimi, saattaa vaalien alla käytävä keskustelu olla yksitoikkoista. Itse en usko, että siitä jaksavat kiinnostua edes leipätoimittajat. Ennemminkin media pyrkii ohjaamaan keskustelua henkilöihin ja valtakunnanpolitiikkaan.

Näistä demokratiaan ja kansalaisvirkeyteen yleisesti ja aluevaaleihin erityisesti liittyvistä huolistani huolimatta perussuomalaiset lähtee aluevaaleihin hakemaan hyvää tulosta. Kuntavaalit osoittivat, että olemme onnistuneet saavuttamaan merkittävän aseman paikallistasolla. Nyt teemme sen myös aluetasolla.

+++

Olen tässä ensimmäisessä pitkässä puheessani maininnut moneen kertaan realismin. Se ei ole pelkkää tosiasioiden ymmärtämistä eikä niille ikään kuin alistumista. Juuri sellaiset asiat, joita muut väittävät kuin luonnonvoimiksi, ovat niitä, joihin me haluamme muutosta.

Realismin lisäksi politiikassa tarvitaan visio. Minulle se on yksinkertaisimmillaan hyvinvoiva ja vapaa Suomi, jossa vapaa kansalainen rakentaa itse oman visionsa. Suomalainen ei tarvitse hallintoruhtinaita kertomaan, mitä heidän tulee haluta, tavoitella, syödä, missä asua, miten elää, mihin uskoa tai mitä sanoja käyttää. Hän osaa päättää sen itse. Suomen valtion tärkein tehtävä on huolehtia kansalaisten turvallisuudesta ja perustavanlaatuisesta hyvinvoinnista, ja hyvinvointijärjestelmämme tukea ja auttaa ja suojella niitä, jotka eivät siihen itse, syystä tai toisesta, pysty.

Perussuomalaisuuteen liittyy mielestäni vahvasti ajatus siitä, että hyvän ja oikean saamiseen liittyy myös vastuu ja velvollisuus. Emme pidä ihmisistä, jotka takki auki ja käsi ojossa tulevat vaatimaan meiltä maksamista, hyväksyntää tai heidän näkemyksilleen alistumista. On oikeuksia, mutta niitä ei ole ilman velvollisuuksia. Ylipäätänsä Suomessa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa puhutaan aivan liian vähän velvollisuuksista. Oikeuksiahan kaikki osaavat tarvittaessa keksiä. Mutta me mielellämme muistutamme muita, mitä se vaatii ja edellyttää, että meillä olisi turvallista, yhteiskunnallista keskinäistä luottamusta ja ihmisistä huolehtiva hyvinvointijärjestelmä.

+++

Kesä on ollut kaunis ja toivottavasti se vielä hetken aikaa jatkuu. Koronavirus on edelleen keskuudessamme ja vaikeuttaa kovasti normaalia yhteiskunnan ja ihmisten toimintaa. Vaikka viruksen jatkuvien varianttien kehittymistä ja leviämistä on syytä tarkoin seurata, lienee myös aika ymmärtää, että rokotekattavuuden kasvaessa yhteiskunnan sulkeminen ei ole enää perusteltua. Me haluamme antaa yrityksille mahdollisuuden toimia, ihmisten saada elantonsa työstään. Lapset, koululaiset ja opiskelijat ovat joustaneet. Koulut ja oppilaitokset on syytä pitää auki ja toiminnassa jos vain mahdollista.

Rokotteen ansiosta vaikeilta tautitapauksilta kyetään paremmin suojautumaan, vaikka virusta ne eivät tiedon valossa näytä kokonaan pysäyttävän. Toivon, että maan hallitus on näille seikoille ymmärtäväinen tulevien viikkojen aikana ja että se kykenee ilman sen suurempaa eri suuntiin riuhtomista saavuttamaan järkevän ja riittävän ennakoivan koronalinjan.

+++

Hyvät perussuomalaiset, lopuksi haluan vielä kiittää teitä kaikkia. Puoluekokous on puolueemme korkein päättävä elin, ja tälläkin kertaa olemme tehneet tärkeitä, suuria päätöksiä ja viettäneet aikaa yhdessä. Toivon, että saitte kahdesta päivästä itsellenne intoa ja voimaa, mukavia muistoja ja ennen kaikkea ajatuksen siitä, että olemme täällä yhdessä. Kiitos koko puoluetoimiston puolesta.

Kiitän myös kokouksen järjestäjiä ja organisoijia, etenkin Matti Putkosta ja Tiina Sivosta, sekä kaikkia muita kokoukseen ja sen pyörittämiseen osallistuneita.

Toivotan teille turvallista kotimatkaa ja reipasta syksyä! Kiitos.

linkki Suomen Uutisiin 15.8.2021

Vastavalitun puheenjohtajan Riikka Purran linjapuhe Seinäjoella