Itsenäinen Kirkkonummi peruskuntoon

Kannanotto julkaistu mm. Kirkkonummen Sanomissa 9.8.2015 (lue lehti täältä):

Itsenäinen Kirkkonummi peruskuntoon

Kirkkonummen Perussuomalaisten tavoitteet pohjautuvat v. 2012 kuntavaaliohjelmaamme. Sen kärkiteemana on itsenäisen Kirkkonummen puolustaminen siten, ettei kuntia saa pakottaa tai painostaa kuntaliitoksiin, eikä kuntaliitoksilla saa muuttaa kuntien kielellistä rakennetta.

Pyrimme siis tällä valtuustokaudella varmistamaan sen, että Kirkkonummi säilyy mahdollisimman hyvinvoivana ja omavaraisena uusmaalaisena kuntana. Itsenäisyys on myös nykyisen kunnanvaltuuston toteama kanta kuntaliitoksiin.

Tälläkin hetkellä on käynnissä erilaisia kuntaliitosselvityksiä. Esimerkkeinä jo parin vuoden ajan veronmaksajien rahoilla selvitelty Espoon, Kauniaisten, Kirkkonummen ja Vihdin liitos sekä yksityinen selvitys Porkkalan ”merellisen kaksikielisen kaupungin” perustamiseksi.

Edellä mainittuihin liittyy kyseenalaisuuksia kirkkonummelaisten hyvinvoinnin osalta. Espoo-liitoksessa paikallinen päätöksenteko ja lähipalvelut heikentyisivät. Porkkalan ”kolmen kimppaan” liittyy myös riski taloudellisesta vetovastuusta ja toisaalta erkaantumisen mahdollisuus niistä pk-seudun yhteistyömuodoista, joihin Kirkkonummi on jo sitoutunut.

On syytä muistaa että selvitykset ovat vain suuntaviivoja päätöksenteolle. Lähtökohtana on, että liitoksista päätetään paikallisissa valtuustoissa, tosiasioiden pohjalta ja ilman ulkopuolista painostusta. Selvityksiä saa myös arvostella ja esittää niille oman vaihtoehtonsa.

Peruskunnon saavuttaminen ei ole kuitenkaan helppoa. Valtionosuuksia leikataan, verotulot ovat jäämässä ennakoitua pienemmiksi ja menot kasvussa. Tarvitaankin yhteistä näkemystä siitä, miten mm. tehottomia kunnan rakenteita voidaan korjata ja yritystoiminnan edellytyksiä parantaa.

Syksyn talousarvioneuvotteluilla on merkittävä rooli lähivuosien kannalta. Päättäjiltä odotetaan rohkeutta tarkistaa kunnallisveroa, lopettaa alibudjetointi ja asettaa investoinnit tärkeysjärjestykseen. Tärkeintä on lopulta se, että saamme vastineeksi sitä mitä tilaamme.

Vesa-Pekka Sainio

Kirkkonummen Perussuomalaiset ry

puheenjohtaja

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa