Kirkkonummen tori on saatava henkiin

Julkaistu Kirkkonummen Sanomissa N:o 33, 27.4.2014

Kirkkonummen tori on saatava henkiin

Kunnan elinvoimaisuudesta kertoo parhaiten elävä tori, jolla voidaan tavata naapurit ja tutustua uusiin asukkaisiin. Kuntaan muuttaneet löytävät paikkansa. Kunnassa ikänsä asuneet eivät tiedä, missä on Limnellin aukio ja sinne haluttaisiin siirtää torin toiminnot. Järjetön idea. Meillä tori on parhaalla paikalla kirkon vieressä ja sen kaikki tietävät. Tori on kesää ja ennen muuta kauppapaikka.

Torilla myydään monia tuotteita, joita Kirkkonummella ei enää marketeista saa. Tori määrää ns. lähiruuan hinnat. Kirkkonummen perinteinen tori pitää saada henkiin. Nyt torillamme on kahviteltta. Parin viikon välein Kirkkonummen torilla vierailee muutama sinnikäs kauppias, jotka itse ilmoittavat tulostaan tässä lehdessä. Olemme keskustelleet kauppiaiden kanssa torikaupan kehittämisestä. Eri vaihtoehdoista kauppiaat tyrmäsivät yllättäen täysin iltatorin. Tätä tukivat paikalla olleet muutamat asiakkaat. Torille pitää päästä aamulla. 

Me teimme samalla ostoksia. Tuore savusiika ja kunnon nokikinkku ovat herkkuamme ja välillä nautimme torikahvit. Tarjolla oli leivonnaisia ja kukkia. Myös kunnon miehiset henskelit löytyivät torilta. Tietenkin harmittaa, kun kunnassamme valtaa käyttävillä parilla suurimmalla poliittisella ryhmällä oli varaa tylysti estää kirjaston peruskorjaus ja jarruttaa näkymiä Kirkkonummen perinteisen torinseudun elävöittämiseen.

Nykyaikainen kirjasto palveluineen elävöittäisi torin seutua jopa yksinään. Samalla menetettiin miljoonien valtionavut. Tämän muistamme, kun rakennamme uutta. Meidän mielestä torille tarvitaankin ensiksi elämää. Kauppiaat tulevat elämän perässä: tarvitaan pysyvää ravintolatoimintaa -uusi terassi torin kulmalle täysin anniskeluoikeuksin sekä kuultavaa ja katseltavaa. Kunnan kulttuuritoimi voisi tukea ohjelmapuolta. Kunnan tukemat yhdistykset voisivat esiintyä torilla ja vähintäänkin esitellä toimintaansa ainakin niinä päivinä, kun kauppiaatkin uskaltautuvat vielä ohuille markkinoille.

Mielestämme on tärkeää , että torilla saa maistella pikkulämpimiä ja ostaa elintarvikkeita, erityisesti kalaa tuoreena ja jalostettuna sekä paikallisten maatilojen tai harrastelija viljelijöiden tuotteita. Unohtamatta lasten leluja tai kodin arkisia tarvikkeita pärekoreista varsiluutiin. Tori on elämää ja muuta kuin viereinen osuuskauppa. Lisäksi kunnan pitäisi suhtautua torin elävöittämiseen myönteisesti. Nyt näin ei ole. Tori antaa hyvän mahdollisuuden myös pienten yleisötapahtumien järjestämiseen, joista kunnan virkamiesten pitää kiittää ja yrittää tukea. Torille tarvitaan musiikkia, jota nuoret bändeineen ja muine esityksineen sekä yhdistykset voivat järjestää.

Ennen muuta tarvitaan meitä kirkkonummelaisia ostoksille ja tapaamaan toisiamme. Torin siirtäminen uuteen kuntalaisille tuntemattomaan paikkaan on voimien haaskausta. Torikauppiaat ovat ammattilaisia ja heidän palautteensa on arvokasta. Torikauppiaat tekevät osaltaan kaikkensa, että me viihtyisimme.

VOITTO MÄKIPÄÄ (PS)

opetusneuvos, sivistyslautakunnan vara pj

OSKAR SALAKARI (PS)

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa