Pakolaiskriisin hintalappu

Julkaistu mm. Kirkkonummen Sanomissa n:o 86, 19.11.2015 (linkki).

Pakolaiskriisin hintalappu

EU-alueelle kohdistuva massiivinen ja hallitsematon muuttoliike pysyy uutisotsikoissa ja herättää tunteita myös paikallisesti. Maahanmuuttoa ja maahanmuuttajia on kuitenkin moneen lähtöön.

Haetaan turvaa, tullaan töihin, opiskelemaan tai ihmissuhteiden perässä. Toisaalta on myös yhteiskunnallisesti haitallista maahanmuuttoa joka voi ilmetä mm. eriytymisenä, lisääntyneenä rikollisuutena ja huoltosuhteen heikkenemisenä.

Erityisen haitallisia Suomelle ja EU:lle ovat liikkeellä olevat valtavat ihmisjoukot, jotka eivät ole suojelun todellisessa tarpeessa. Kuten sisäministeri Petteri Orpokin arvioi (Yle 11.11.), jopa 2/3 turvapaikanhakijoista on liikkeellä paremman elintason perässä. Kuitenkin heistä muodostuu veronmaksajille satojen miljoonien eurojen lasku ja huomattava yhteiskunnallinen rasite.

Millään maalla ei ole varaa tai kykyä vastaanottaa rajatonta määrää ihmisiä vaikka jotkut niin haluaisivatkin. Ruotsissakin tämä lopulta tajuttiin, tosin vasta aivan tuoreeltaan. Suomen taloustilanne on jopa surkeampi kuin 1990-luvulla eikä yhteisvaluutta eurokaan auta, sillä se on ollut meille elpymisen hidaste.

Vaikka maahanmuuttoasiat eivät ole olleet paikallisesti näkyviä teemoja lähivuosina, me kirkkonummelaiset ”persut” olemme puolueen tavoin olleet aktiivisia. Esitimme Perussuomalaisten puoluevaltuuston kokouksessa 3.5.2014 aloitteemme ”Esitys oleskeluluvan saaneiden henkilöiden ylläpitoon ja kehitysyhteistyöhön varattujen varojen käytöstä”.

Esitimme mm. kehitysavun kohdistamista suoraan maailman suurille pakolaisleireille infrastruktuurirakentamisen muodossa. Kokonaisten kansakuntien ongelmia ja niiden seuraamuksia ei voida korjata täällä tuhansien kilometrien päässä. Suomalaista huippuosaamista tulisi hyödyntää vientihenkisesti siellä missä apua tarvitsevia on eniten.

Voimavarat pakolaiskriisin hoitamiseksi ovat Euroopan laajuisesti äärirajoilla. Majoitustilojen loppuessa Suomen sisäministeriö on aloittanut hiljattain selvittämään teltta- ja konttimajoituksen mahdollista laajamittaista järjestämistä. Aivan talven kynnyksellä!

Rasistiksi parjatun mep Jussi Halla-ahon esitys (HS 24.9.) suuren parakkikylän rakentamiseksi Ruotsin vastaiselle rajalle oli enemmänkin realismia kuin vihaa. Myös rajavalvonnan palauttamisen julkinen vaatiminen ko. rajalle on leimattu kyseenalaiseksi mielipiteeksi. Ruotsi palautti Tanskan rajalleen valvonnan, joten tuskin valvonnan lisääminen meilläkään lienee kaukana?

Suurin ja kallein urakka tullee olemaan kielteisten oleskelulupien saaneiden (pakko)palauttaminen sekä oleskeluluvan saavien kotouttaminen ja työllistäminen. Myös me Perussuomalaiset olemme vastuullisesti mukana päätöksenteossa mainittujen väistämättömien haasteiden selvittämisessä.

Vesa-Pekka Sainio

 

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa