Porkkalan kansallispuisto siirtyi

Mielipidekirjoitus, julkaistu mm. Kirkkonummen Sanomissa 21.1.2016.

Porkkalan kansallispuisto siirtyi

Me perussuomalaiset teemme työtä koko Kirkkonummen hyväksi ja ajamme hankkeita, jotka tuovat kuntalaisille työtä ja hyvinvointia. Kannatimme Porkkalan kansallispuiston perustamista, kun olimme varmistaneet, että puiston perustamisesta ei seuraisi haittaa varuskunnan toiminnalle. Onhan varuskunnan sijainti juuri Kirkkonummella tärkeää meille ja koko valtakunnalle. Joistakin mielipiteistä poiketen emme ole pettyneitä tai yllättyneitä, kun Suomussalmen Hossa sai kansallispuiston. Meillä ei ollut valmiutta eikä edes yksimielisyyttä hankkeen puolesta. Viime syksynä näkyi epäileviä kannanottoja mahdollisista rajoituksista maanviljelyyn ja vapaa-ajan asutukseen. Porkkalan kansallispuiston perustaminen tänne ainakin siirtyi, mikä antaa mahdollisuuden paljon merkittävämpään hankkeeseen valmistautumisen.

Julkisuudessa on noussut uudelleen esiin vanha ajatus tunnelin rakentamisesta Suomen ja Viron välille, Helsinki – Tallinna –junatunneli. Suomi ja Viro ovat sopineet hankkeen jatkosuunnittelusta ja siihen haetaan EU:n rahoitusta. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan tunnelille on kolme eri vaihtoehtoa Suomen puolella. Yhden vaihtoehdon mukaan tunnelin suuaukko olisi Kirkkonummella, josta onkin selvästi lyhyin matka Tallinnaan. Arvelemme, että EU:n päättäessä aikanaan tunnelin rakentamisesta ja työn rahoittamisesta, päätöksessä painaa meren alittava matka Kirkkonummen hyväksi?

Kirkkonummella on pitkä perinne laajasta yhteistyöstä virolaisten kanssa. Tästä kertovat yhä paikannimet, kuten Eestinkylä tai Munkinmäki, jossa väitetään toimineen aikoinaan virolaisluostari. Kieltolain aikaan Kirkkonummesta tuli lyhyimmän meriyhteyden vuoksi pirtun salakuljetuksen tukikohta. Nyt tätä historiallista kaupallista yhteyttä voitaisiin kehittää rautatietunnelilla, jonka EU meille maksaisi.

Pidämme todennäköisenä, että lähivuosikymmenellä rakennetaan uusi Helsinki-Turku – rautatie, joka kulkee Kirkkonummella Veikkolassa. Saisimme suoran junayhteyden Eurooppaan, kun suunnittelisimme Tallinna – tunnelin suuaukolta Porkkalasta junayhteyden uudelle Turun radalle Veikkolaan, josta tulisi Eurooppa –radan risteysasema. Tämä tehtäisiin EU:n rahalla ja avaisi Kirkkonummelle ennen kokemattomat teolliset ym. kasvu- ja kehittymismahdollisuudet.

Meidän pitäisi nyt käynnistää keskustelu asiasta ja selvittää haluammeko kehittää Kirkkonummea ja vaurastua vai jäämmekö Helsingin varjoon ja pelkäksi ulkoilualueeksi. Lohdutuspalkintona saatu Porkkalan luonnonsuojelualue ei paljon lämmitä, mutta onneksi näin. Kansallispuistoon olisimme tuskin voineet suunnitella Suomenlahden alittavan junatunnelin suuaukkoa ? Mielestämme kunnanhallituksen tulisi pikaisesti perehtyä asiaan ja päättää Kirkkonummen mukanaolosta tunnelin jatkosuunittelussa.

Voitto ja Osku

 

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa