Valtuustoaloite Kirkkonummen kasvun ja elinvoiman pikaiseksi kasvattamiseksi

VALTUUSTOALOITE
Kirkkonummi 24.8.2021
1. Taustaa
Kirkkonummen kuntastrategia tavoittelee pientalovaltaista asukasluvun kasvua alueelleen.
Tavoite tukee Kirkkonummen kuntataloutta verokertymän ja elinvoimaisuuden kasvattajana.
Kunnan keinot strategian toteuttamisessa ovat ensisijaisesti kaavoittaminen, palvelujen
toimivuus ja elinkeinopolitiikka.
Kaavoituksen suurimmat ongelmat ovat kaavoituksen hitaus ja raskaat kaavan vaatiman infran
investointikustannukset.
2. Aloite
Aloite pyrkii kasvattamaan kunnan pientalotonttitarjontaa nopeasti, mutta samanaikaisesti
puuttumaan sekä kaavoituksen hitauteen että kuntainfran investointikustannuksiin. Ajatuksena
on muuttaa asemakaava-alueiden rakennusoikeutta tietyin reunaehdoin. Ehdot ovat:
– Kunta osoittaa rakennusoikeuden noston Kirkkonummella alueille ja kortteleihin, joissa
kunnallistekniikan mitoitus sallii lisärakentamisen ja jotka sopivat kunnan
kehittämissuunnitelmaan. Kunta voi tehdä päätöksen rakennusoikeuden myöntämisestä
kortteli- tai kiinteistökohtaisesti ja siten pitää uusrakennuskannan muodostumiskontrollin
itsellään. Koko prosessin kiinteistökohtainen toteutuminen on luonnollisesti kiinteistön
omistajan oman aloitteellisuuden takana.
– Rakennusoikeutta syntyy vain, kun kiinteistö lohkotaan ja uudelle kiinteistölle muodostuu
uusi pientalotontti, jota rasittaa rakentamisvelvoite ja jonka yksityiskohdat ja ehdot sovitaan
erikseen virkamieskäsittelyssä. Uusi rakennusoikeus kohdistuu kokonaisuudessaan
lohkottavaan uuteen tonttiin. Aloite ei muuta olemassa olevien kiinteistöjen
rakennusoikeuksia ilman kunnan hyväksymän lohkomisen suorittamista.
– Lohkominen on mahdollista vain silloin, kun kunnalle ei aiheudu kustannuksia esimerkiksi
kunnallistekniikan liittymien muuttamisesta/rakentamisesta tai vaihtoehtoisesti kunta
veloittaa todelliset kustannukset lohkomisen suorittajalta.
– Kunta tukee määrittelemiensä painopistealueiden tontinmuodostusta neuvonnalla ja
tiedottamisella. Uusi kiinteistö voidaan muodostaa useamman kuin yhden kiinteistön
alueesta.
– Koko lohkomisprosessi on luonnollisesti 100%:sesti kunkin kiinteistön omistajan oman
aloitteellisuuden takana
3. Hyödyt ja haitat
Aloitteen mukaisen toiminnan aloittaminen on ylivoimaisesti nopein ja kustannustehokkain tapa
lisätä Kirkkonummen pientalotonttitarjontaa ja kuntaverokertymää. Aloitteen mukainen
lohkominen vaatii kunnalta ainoastaan virkamiestyötä, jota varten kunnalla on jo olemassa oleva
valmis toimintatapa. Investointirahaa tai uusia virkoja ei tarvita lainkaan.
Kunnan kaavoitusmonopolilla uusi rakentaminen voidaan suunnata yksittäisten kiinteistöjen
tarkkuudella halutuille kunnan asumispainopistealueille ja samalla varmistaa kunnallistekniikan
kapasiteetti lisärakentamiselle kiinteistökohtaisesti.
Vaikkapa tunnin radan aseman vaatima asukastiheysvelvoite Veikkolassa suunnitellun aseman
ympäristöön on mahdollista toteuttaa ehdotetulla tavalla, ilman kerrostalorakentamista.
On kiinnitettävä huomiota kaavan mukaiseen rakentamiseen siten, että lisäkaavan alueiden
rakennuskanta on esteettisesti sopivaa olemassa olevan rakennuskannan kanssa.
Olemassa olevan kiinteistökannan myötä liikennejärjestelyt ja kunnallistekniikka ovat
kaavoitettavilla alueilla jo olemassa, ilman kunnalta tarvittavia investointeja.
Lisääntyvä verokertymä on kunnalle ensiarvoisen tärkeää. Lisäksi pientalorakentaminen tuo
kuntaan taloudellista toimeliaisuutta, jonka työllistämisvaikutusta ei pidä aliarvioida.
Järjestelyyn kunnan osoittamilla alueilla kuuluisivat myös vapaa-ajan kiinteistöt, joiden
käyttötarkoitus olisi samassa prosessissa muutettavissa vakituiseksi asumiseksi.
Kunnioittavasti,
Jukka Ylikoski
Riikka Purra
Martin Honkanen
Piia Aallonharja
Ville Salminen
Johanna Järvinen
Kirkkonummen PS

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa